Blogi

Kaavoittajan mietteitä työstä ja elämästä

23.4.2019 Paluu pääsiäistunnelmista

Mämmit on syöty ja on aika palata takaisin sorvin ääreen. Tämän viikon kiinnostavinta antia on Vaatevallankumous eli Fashion Revolution, jossa muistetaan 6 vuotta sitten romahtaneen Rana Plaza -rakennuksen uhreja Bangladeshissa. Kampanjassa vaaditaan vastuullisuutta, läpinäkyvyyttä ja ihmisoikeuksia vaatetusalan toimijoilta. Yksikin kuollut ompelija on liikaa, saati sitten 1130 kuollutta, kuten Bangladeshissa kävi. Me länsimaissa emme usein tajuakaan, miten pitkä vaatetusalan tuotantoprosessi on lähtien kuitukasvin viljelystä aina valmiin vaatteen viimeistykseen. Prosessin aikana lukemattomat ihmiset tekevät töitä mitättömän pienellä palkalla ja vaarallisissa oloissa. Tähän haluamme puuttua kampanjassa, johon myös Suvikaava osallistuu.

Lisätietoa:


7.5.2019 Istuvan vaatteen mysteeri

Istuvan vaatteen tekeminen on tarkkaa työtä. Vaatteen suunnittelu on luovaa, mutta istuvuus vaatii ongelmanratkaisukykyä ja matematiikkaa. Moni Suvikaavan kaavojen piirtokursseille osallistunut onkin yllättynyt melkoisesti siitä, miten matemaattista peruskaavojen piirtäminen on. Toisaalta monet suunnittelijat piirtävät muotikuvan lisäksi kaavojen raakaversiot itse, samalla suunnitellen mallia. Mallimestarin tehtävä on sitten toteuttaa suunnitelmista valmiit kaavat ja sarjonta, jotta mallien teettäminen ompelimossa tai teollisuudessa onnistuu.

Kaiken a ja o on tarkkaan otetut mitat. Mitat otetaan ryhdikkäänä seisten ja mitanottolomakkeeseen merkitään mittojen lisäksi päivämäärä, jotta voidaan myöhemmin arvioida vartalon muutoksia mittoihin. Lomakkeeseen merkitään myös huomiot vartalon symmetrisyydestä ja mahdollisista muista tekijöistä, kuten esimerkiksi olkapäiden korkeuden eroavaisuudesta.

Seuraava askel on piirtää halutun vaatteen peruskaava käsin tai tietokoneella. Naisten peruskaavoja ovat puku, hame ja housut. Miesten kaavoja ovat housut, liivi ja puvun takki. Näillä peruskaavoilla voi kuositella minkä tahansa vaatteen, lukuunottamatta täysin geometrisesti piirrettyjä vaatteita kuten täyskellohameita jne. Peruskaavan piirtämisessä vaaditaan matematiikan hallintaa: mittoja muutetaan eri tavoin yksinkertaisten yhtälöiden avulla. Välineinä oleellisia ovat ohut, terävä kynä sekä viivain.

Kun peruskaava on piirretty, alkaa monien mielestä kiinnostavin vaihe eli mallin kuosittelu. Aiemmin piirretty malli muutetaan kaavoiksi, joiden avulla leikataan kangas. Kaavoja muokataan paperilla tai tietokoneella, kunnes ne vastaavat haluttua mallia. Kuosittelu voidaan tehdä myös nuken päälle muotoilemalla. Kuosittelu vaatii hyvää kolmiulotteisen muodon tajua, mutta nuken päällä valmis muoto on helpompi nähdä. Myös drapeeraukset ja muut vaativammat ratkaisut on helpompi tehdä muotoilemalla.

Kun kaavat ovat valmiit, niiden avulla leikataan kangas ja kappaleet harsitaan yhteen. Jos kyse on valmiskaavasta, kappaleet voi ommella suoraan valmiiksi vaatteeksi, sillä valmiskaavojen luomisen yhteydessä ne on jo sovitettu ihmisen päällä. Toisaalta esimerkiksi hääpukua tehdessä sovituksia tarvitaan jopa 3-4, alkaen lakanakankaasta tehdystä protokappaleesta. Mutta useimmiten 1-2 sovituskertaa riittää. Vaate puetaan asiakkaan päälle ja saumoja otetaan sisään tai saumanvaraa päästetään tapauksen mukaan. Joskus mallia täytyy muuttaa, jos se ei sovellukaan sovitettavalle vartalolle. Riittävillä sovitussaumanvaroilla se ei kuitenkaan ole ongelma. Kun vaate näyttää hyvältä, sen voi ommella valmiiksi. Sovitus on mielestäni kaikkein tärkein vaihe istuvan vaatteen tekoprosessissa. Vasta sovitettu vaate on valmis vaate!

21.5.2019 Yrittäjän arkea

Yrittäjällä pitää olla monta eri taitoa hallussa. Pitää tietää verotuksesta, kirjanpidosta, yrittäjän eläkevakuutuksesta, myynnistä ja markkinoinnista ja lukuisista muista aihealueista. Hyvätuloinen voi ulkoistaa nämä toiselle firmalle, mutta pienyrittäjällä on usein pakko hallita kaikki yritykseen liittyvät asiat. Silti pitäisi tehdä pitkää päivää varsinaisessa työssä, että pystyy elättämään itsensä. Yhtälö tuntuu mahdottomalta, mutta sitä se ei välttämättä ole. Kaikki on kiinni huolellisesta suunnittelusta ja priorisoinnista. Organisointitaidot ovat tässä kultaakin kalliimmat. Kun pitää kiinni rahoitussuunnitelmasta, osaa pyytää apua, kun sitä oikeasti tarvitsee ja tekee kovasti töitä, on menestyminen mahdollista.

Toisessa vaakakupissa on sitten vapaus tehdä sitä, mitä todella haluaa. Oman intohimon toteuttaminen jaksaa kantaa vaikeatkin ajat. Työt ja aikataulut voi järjestellä itse ja on mahdollista pitää vapaapäivä silloin, kun sitä tarvitsee. Mukavat asiakkaat piristävät päivää ja auttavat jaksamaan läpi pitkien päivien. Itselleni tärkeää on myös työhuonekunta ja sen jäsenet, joiden kanssa voi jakaa hyvät ja huonot hetket. Yksin puurtaminen omassa työhuoneessa ei ole minun juttuni, olen liian sosiaalinen siihen. Jokapäiväinen tuki toisilta yrittäjiltä on minulle tärkeää, samoin ihanat asiakkaat. Vapaus toteuttaa itseään painaa ehdottomasti vaa'assa enemmän kuin yrittäjyyden vaativammat puolet :).